Olen suhaillut viikon erilaisia asioita hoidellen ja alla kuvia siitä millaisissa reileissä painattelin menemään.


Yläkuvassa päällä Yoursilta tilatut pusero ja farkut
Alakuvassa lisäks Raiskin DrymaxX Stretch ulkoilutakki jonka ostin paikallisesta urheiluliikkeestä. Takki on kertakaikkisen ihana, pitää jonkin verran vettä, tuuli ei pääse läpi ja mikä ihaninta tän kokoiselle ihmiselle toi on tosiaankin stretch!
Harmi kun kuvat on jotenkin niin tummat, mutta ehkä vielä joskus opimme mieheni kanssa yhteistyössä saamaan katselu kelpoisia kuvia joista saa jollain tapaa selvän edes.
Mulla on aika iso ongelma, kuten kuvista on jo voinut päätellä, olen aivan rakastunut puseroihin joissa jää olat paljaiksi. Tämä taas asettaa tiettyjä vaatimuksia rintaliiveille ja ennen kaikkea olkaimille. Nyt olen asian ratkaissut sillä että olen onnistunut Yoursilta tilaamaan monitoimiset rintsikat. Niissä voi ottaa olkaimet pois kokonaan, vaihtaa ne läpinäkyviin, laittaa olkaimet sopimaan lähes minkä mallisiin kauluksiin vain.
Itse olen päätynyt pitämään näitä kaksia omiani niin että otan olkaimet pois kokonaan. Läpinäkyvät hiostivat ja painoivat tosi ikävästi ja kun kerran löytyi rintaliivit jotka oikeasti pitävät etuvarustuksen jonkinlaisessa kuosissa näin niin hyvä.
Nyt siis ongelma on se ettei ko rintaliivejä ole enää myynnissä minun kokoani. Rintaliivit tarvin ehdottomasti, koska rintani ovat kuin ajokoiran korvat jotka on vain rullattu paloruiskun tavoin rintaliivin kuppeihin. Jos ne roikkuisivat villeinä ja vapaina, niin saisin surutta laulaa:"ei laaksoa, ei kukkulaa" Nyt kuitenkin tulee jonkinlainen efekti siitä, että rinnat on. ;)
Oikein mielelläni otan kommentteja vastaan, täällä on kuitenkin laskurin mukaan käynyt aika paljon porukkaa ja haluaisin teiltä tosiaan vinkkejä siihen, että mitä kirjoittaisin. :)
Moiks!
VastaaPoistaMiten sä onnistuit löytään sieltä Yoursilta oikeenkokoset rintsikat kun mä en ainakaan tajua niitten rinsikka koodeista mitään? Tein just kans uuden tilauksen Yoursille, toivottavasti tulee kiva paketti. Voisit esitellä mitä ihanuuksia sieltä oot tilannu.
Heippa! Sinulla on kiva blogin alku, jatka samaan malliin vaan :)
VastaaPoistaHei, täällä yks melkein samankokoinen. Ihanaa oli löytää uusi blogi!
VastaaPoistaJatka samaan malliin.
Lisää juttuja, kiitos :)
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaIhan kiva blogin alku sinulla :)
Valokuvista sen verran vinkkiä että kannattaa kuvata mahdollisimman paljon päivänvalossa, ja muutenkin varmistaa että valoa on tarpeeksi. Ei aina niin helppoa Suomen syksyssä... Toinen juttu, että ns. pönötyskuvat ovat usein vähän tylsiä. Vaikka esitellään asua, niin ei ole mikään pakko pönöttää kuin presidentti Linnan juhlissa :)
Ehdottaisin myös että otat naaman näkyviin. Ethän sinä sentään mitään laitonta tai hävettävää ole tekemässä :)
Kiitos kommenteista!
VastaaPoistaAnonyymi:http://www.85b.org/bra_conv.php tuolta sivulta olen katsonut koot tilatessani ja mun kohdalla ne on natsanneet oikein hyvin.
Cinna, Anonyymi2 ja Anonyymi3:Iso kiitos!
Linnéa:Kiitos vinkeistä kuvaukseen, yritän muuttaa tuota pönötystäni (ihana sana :) ) luonnollisempaan suuntaan.
En ole tekemässä laitonta tms, mutta haluan kuitenkin pitää pärstävärkkini piilossa ainakin toistaiseksi. :)
Onhan postauksesta jo kulunut aikaa, mutta kokeillaan onnea, jos vaikka vielä kävisit bloggerissa. Eli ison koon rintsikoita saa www.bravissimo.comista.
VastaaPoistaT: L-kuppia imetysliiveissä