Olen koko elämäni ajan taistellut vaateiden kanssa, toki myös kilojenikin kanssa. Laihduttanut olen elämässäni varmaan yhteensä pitkälti toista sataa kiloa...saaden ne aina korkojen kera takaisin.
En ole ikinä syyttänyt kiloista mitään- enkä ketään muuta kuin itseäni ja persouttani hyvälle ruualle, siihen yhdistetynä erittäin heikko liikkuminen. Minulla ei ole huono aineenvaihdunta, läskini eivät ole lähtöisin sukurasitteista, enkä minä hämmästele:"Mistä näitä läskejä oikein tulee?". Tiedän tasan tarkkaan että syy on korvien välissä - niin pienellä matkalla vika, mutta niin vaikea korjata ;)
Itsetuntoni on nykyään suhteellisen hyvä, vaikkakin jotkut sitä on tehokkaasti yrittäneet sitä aina välillä latistaa. Olen kuitenkin nainen ja naisena haluan näyttää niin hyvältä kun se vain läskeineni olisi mahdollista. Turhmainenkin olen, samoin kenkä addikti. Kehut ovat aina mieltä hivelevää, mutta kritiikinkin otan vastaan erittäin mielelläni, kunhan kukaan ei tule kertomaan minulle itsestään selvyyksiä tyyliin:"Olet läski"
Blogin tarkoitus ei ole muoti, siihen en ikävä kyllä tämän kokoisena oikein mahdu. Tarkoitus on peilata vieraiden ihmisten silmin minua, vaatteitani ja ehkä jotain muutakin aikojen saatossa.
Ennen oli niin että jos vaatteita halusin, ne oli tehtävä itse tai sitten tyydyttävä kaupoista löytyviin "kukkamekkoihin". En löytänyt kaupoista muuta kuin mielestäni vanhoille suunnattuja vaatteita. Eräs tuttavani aikanaan ihmetteli ääneen sitä, että miksi kaikki lihavat pukeutuu kuin iäkkäämmät ihmiset, lienet turha kertoa tässä että kyseinen ihmettelijä on itse normaalipainoinen. Oli taivaallista kun alkoi ilmestymään kauppoja jotka myivät siedettäviä vaatteita myös isoissa kokoluokissa, taivaallinen olo yleensä karahti karille joko sovituskopissa tai sitten lompakkoon katsoessa. Sovituskopissa sai huomata että laihemmille tarkoitetut vaatteet oli vain muunnettu isommaksi joten ne eivät istuneet kertakaikkiaan kenellekään, niitä ei ollut oikeasti kaavoitettu lihaville. Jos nyt joku vaate sattui sopimaan kooltaan ja malliltaan niin hintalappuun kurkkaaminen sai jättämään vaatteet rekkeihin. Niin paljon en minäkään halunnut jotain ns normivaatteiden näköisiä vaatteita että olisin ollut valmis maksamaan niistä kolminkertaisia hintoja normaalikokoisiin vaatteisiin verrattuna.
Muuan vuosi sitten alkoi ilmestymään Anttilan kuvastoon isoja kokoja jotka olivat suht nuorekkaita, eikä hintakaan ihan päätä huimaavan korkea ollut. Siitä repesi mun "hulluus" vaatteisiin. Ostin puseroita, farkkuja, neuleita...kaikkea joka vähänkin näytti hyvältä silmään. Toiset ostokset oli katastrofeja mutta toiset oli sitten oikeita helmiä. Edelleen on joitain vaatteita käytössä noista.
Yhtäkkiä huomasin että vähän joka kuvastossa oli isojakin kokoja, samoin alkoi joihinkin kauppoihin ilmestymään isoja kokoja jotka oli suunnattu muillekin kun "kukkahattutädeille". Sitten tän jälkeen löytyi se todellinen taivaanlahja, ulkolaiset nettikaupat - voi jei sentään!
Siellä vaatteet on oikeasti pääsääntöisesti nuorekkaita, kaavoitettu oikeasti isoille ihmisille ja mikä parasta hinnat ovat minunkin kukkarolleni sopivia, eikä postikulutkaan päätä huimaa. Nykyään sitten ostankin pääsääntöisesti vaatteeni muualta kuin Suomesta.
Eilen olin hieman ulkona kavereiden kanssa ja olin vetänyt päälleni alla olevat vermeet. Nahkatakki on jotain niin ihanaa, etten voi sanoin kuvata. Tuntuu päällä todella hyvältä, vaikka mieheni onkin sitä mieltä että se on pienen näköinen päälläni (johtuu pitkälti siitä että malli on lyhyt), pieni se ei ole menee kiinni ilman tunnetta makkarankuoreen tunkeutumisesta.
Mielipiteen mielelläni ottaisin vastaan myös muilta kyseisestä asusta. ;)

Farkut Anttilasta joskus vuosia sitten ostetut
Tunika Yoursilta
Nahkatakki Hobby Hallista
Kengät jostain paikallisesta kenkäkaupasta
Kaulaliinan sain äidiltäni
Laukku joka ei kyllä nyt tässä kuvassa näy on Yoursilta, laitan alle kuvan pelkästä laukusta.
Kaulaliinan sain äidiltäni
Laukku joka ei kyllä nyt tässä kuvassa näy on Yoursilta, laitan alle kuvan pelkästä laukusta.
Esikatselua käytettyäni sain todeta, että aika paljon on Mamalla oppimista tässä blogimaailmassa. Toivottavasti kaikki nyt tulee tähän kuten haluan. Jatkan opettelua ja ehkä joskus vielä opinkin ;)

Hmm.. Blogisi nimi on big mama, mutta et sä nyt mun silmiin isolta näytä! Pikemminkin ihan normaali, pyöreän puoleinen ehkä.
VastaaPoistaTodellinen liikapaino on jotain ihan muuta....
On tuo asu ihan kiva, mutta oikeasti jos olisit TODELLA liikapainoinen, niin et edes voisi käyttää farkkuja, ne olisi liian epämukavat päällä. Itsellä on kokemusta. Joustovyötärö ja trikookankaat on silloin in.
Kiitos kommentista!
VastaaPoistaKuva vääristää, mutta kyllä minä ihan TODELLA ylipainoinen olen. Tällä hetkellä mittarinlukema on 120 kg:n kieppeillä ja pahimmillaan se oli kolmekymmentä kiloa enemmän.
Tiedän tasan tarkkaan mitä on olla lihava ja kuinka in joustovyötärö ja trikoot on...ne on liiankin tuttuja :)
Moikka törmäsin blogiisi toisen käyttäjän kautta ihan sattumalta. Kivalla aloituksella on eikun tsemppiä vaan! Niin ja itselläni on ylipainoa vielä 13 jäljellä ja yhteensä on tiputusta takana n.30 kiloa.. päivittelen varmaan 5 kilon kohdallakin miten näytän edelleen lihavalle ;) kiva toi rotsi muuten!
VastaaPoistaVaatteita kyllä löytyy ainakin Long tall sallystä löytyy isoja kokoja,samoin torridista. Ebaystä löytyy myös.